Mutta aloitetaanpa Addiksesta. Vietin siellä siis viikolopun, koska YK:n kone kohti Dire Dawaa lähti vasta maanantaina aikaisin aamulla. Lauantaille oli tehnyt tiukan aikataulun, jotta ei tekemisenpuute iskisi. Lähdin aamupalan jälkeen pikkubussilla kohti kansallismuseota. Löysin paikan ja olin siellä pari tuntia. Totesin, että taitaapi olla totta väite siitä, että ihminen on lähtöisin Etiopiasta. Jopa 7 miljoonaa vuotta vanhoja löydöksiä oli näytillä ja tapasin myös Lucyn, vanhimman löydetyn ihmisen luurangon. Kansallismuseon jälkeen lähdin kävellen kohti Addiksen yliopistoa, koska halusin löytää Department of Ethiopian Studies-nimisen paikan. Pääsin yliopistolle, missä taisi olla valmistujaispäivä, koska kaapupukuisia ihmisiä riitti. Harmi oli se, että paikan kirjasto ei ollut auki, mutta pääsin kuitenkin museoon jossa oli paljon tietoa Etiopian kulttuurista, uskonnoista, tavoista, koulutuksesta, elinkeinoista jne. Lähdin sen jälkeen kävelemään hotellille päin, mutta eksyin vielä katsomaan Etiopian tunnuseläimiä; leijonia. Oli kyllä aika karu paikka; leijonia pienissä ja virikkeettömissä häkeissä. Oli pakko lähteä melkein heti pois. Pääsin hotellille, kävin illemmalla vielä netissä ja syömässä.

Sunnuntaina tarkoitus oli päästä uimaan. Lähdin taas pikkubussilla kohti keskustaa, mutta toki bussi meni ihan väärään paikkaan. Kävelin ehkä kilometrin väärään suuntaan, kun aloin epäillä ja kysyin kadunmiehiltä neuvoja. Kävelin takaisin ja mukava mies opasti mut oikeaan pikkubussiin. Kävelin hotellille, jossa piti olla allas. No olihan siellä, mutta kyseessä oli ulkoallas, jossa ei ollut ainuttakaan valkonaamaa, joten päätin olla menemättä. Lähdin etsimään toista hotellia, jota en loppuviimein edes löytänyt. Sen jälkeen kävelin vielä hotelli Hiltoniin, jossa oli tarkoitus käydä automaatilla. No eihän se nyt tietenkään toiminut ja käskivät mennä yrittämään toiseen luksus-öky-hotelliin, Sheratoniin. Menin sinne, ja sielläkin oli atm epäkunnossa! Olin sadetta paossa kristallikruunujen alla hetken aikaa ja lähdin kävelemään takaisin kadulle, josta pikkubussit lähtee takaisin Piazzalle, jossa mun hotelli oli. Pikkubussit oli halpoja, melko helppokäyttöisiä eikä matkoja ylihinnoiteltu valkoisille. Kävin syömässä ja illalla yritettiin skypeillä J-P:n kanssa, mutta huonoin lopputuloksin. Yhteys pätkii, eikä molemmat kuule yhtä aikaa. Nukkumaan menin hyvissä ajoin, kun herätys oli jo puoli viisi.

Maanantaina heräsin ajoissa ja kuski tuli hakemaan sovittuun aikaan, onneksi. Ajettiin läpi yöllisen Addiksen, jossa ei ollut muita liikkeellä kuin juoksijoita. Oonkin miettinyt, että missä ja koska ne juoksijahuiput täälä muka harjoittelee, mutta nyt selvisi sekin. Päästiin kentälle ja tapasin muita YK:n tyyppejä, melkein kaikki oli World Food Programmen jengiä. Kone oli 12 paikkainen ja meitä oli 10. Ensimmäinen pysähdys oli Dire Dawassa, josta kone jatkoi vielä eteenpäin. Matka oli hieno, vaikka jännitin sitä aluksi aika paljon! Kone lensi pilvien alapuolella, joten maisemat näkyi hyvin. Kauheita korkeuseroja täälä kyllä on! Addiksen lähimaasto oli tilkkutäkkimäistä ja vihreää, mitä idemmäs tultiin, sen kuivemmaksi ja aavikkoisemmaksi maasto muuttui. Kasin aikaan saavuttiin DD:aan ja tänne jäi mun lisäksi australialainen Derryl, RUOTSALAINEN Per (Pelle) ja paikallinen poika. Derryl ja Per on logistiikkapuolella. Derryl on täälä syyskuun loppuun asti, Per ei vielä tiedä mihin hänet sijoitetaan; luultavasti tänne tai Somali-alueelle. Päästiin WFP:n autolla toimistolle ja tapasin tulevan pomoni, Patrickin. Oli loisto tyyppi; rento, mutta myös sellainen, joka varmasti osaa vaatia kaikkien kovaa työpanosta. Tapasin myös Mekonnenin, jonka kanssa tulen tekemään paljon töitä, koska hän on monitorointipuolen esimies. Saatiin Perin kanssa kuulla myös DD:n turvallisuustilanteesta, jonka pitäisi olla ihan ok. Kunhan nyt ei pimeällä liiku yksin, eikä juo hanavettä ;) Juteltiin Patrickin kanssa myös nopeasti projekteista, joita WFP:lla täälä on, ja mitä tulen monitoroimaan. Tämän jälkeen lähdettiin Patrickin ja Mekonnenin kanssa katsomaan kämppiä, mitä he olivat etukäteen mulle ajatelleet. Päästiin ekaan, josta olin ennemminkin kuullut mailin välityksellä, ja kämppä oli just hyvä. Otin sen sit saman tien! Melkein keskustassa, vuokra vain vähän yli 100e kuussa, oma vessa ja suihku ja valmiiksi kalustettu. On jopa oma tv, pieni jääkaappi ja tuulettaja! Kämpässä on kyllä vieläkin aika paljon edellisen asukkaan kamoja, mutta kaikkea saa käyttää, joten ei haittaa! Maanantai meni aika sumussa, kun yöunet oli jäänyt vähän lyhyiksi. Käytiin lounaalla Perin hotellissa ja toimistolla tsekkasin maileja jne. Salomon, WFP:n vakiokuski, ehkä noin 45v, toi mut kämpille ja lopulta jäin sit yksin uuteen kotiin. Shokki oli se, että sähköt ei toimi kuin joka toisena päivänä koko päivän, ja joka toisena vasta klo 20:30 alkaen. Onneksi ostettiin Salomonin kanssa mulle patterikäyttöinen kehitysmaavalo, jonka avulla pärjäsin ekan illan. Naapurit kävi esittäytymässä ja myöhemmin kävin vielä etsimässä jotain ruokaa. Oman lieden saan vasta ensi viikolla, kun siihen pitää tilata jotain Addiksesta asti. Ensimmäisessä paikassa ei ollut kuin vuohta tarjolla, toisessa ei mitään, koska ei ollut sähköjä ja kolmas olikin sit aika hieno hotelli. Sieltä löytyi toki spagettia ja kasviskastiketta :D Tulee jo niin korvista!!! Alue, jossa mun kämppä on, on onneksi ihan mukavan oloista. Melko lähellä keskustaa ja ainakin 3 hotellia kävelymatkan päässä, jos ruokahätä yllättää. Ensimmäinen yö oli aika kauhea, kun heräilin kokoajan siihen, et missä oon. Oli myös hieman outoa nukkua pitkästä aikaa +30 asteen lämmössä!

Tiistaina Salomon haki mut toimistolle vähän ennen kasia. ICT-tyttö sai netin toimimaan mun koneelle, joten sain tehtyä jotain hommia. Juttelin Mekonnenin kanssa lisää projekteista ja hän antoi mulle luettaviksi viikoittaisia ja kuukausittaisia raportteja, joita alan sitten ensi viikosta alkaen tekemään. Tulin lounaalla kotiin (täälä on joka päivä lounastauko klo 12-14 ja silloin koko henkilökunta heitetään ilmaiseksi kotiin), kun mun piti tavata tyttöä, josta tulisi luultavasti mun palvelija :D No eipä täälä ketään näkynyt, joten lounaaksi otin toimistolle mukaan pari näkkäriä ja lämminkuppikeiton. Loppupäivä meni toimistolla ollessa, tutustuen eri matskuihin. Iltapäivä meni shoppaillessa Salomonin ja Mekonnenin kanssa! Käytiin torilla hakemassa mulle kilokaupalla hedelmiä ja vihanneksia, kaupassa hakemassa pastaa, riisiä, öljyä, suolaa jne… Lisäksi ostettiin kerosiinilla toimiva keitin, koska mun kasuliesi saapuu vasta ens viikolla. Ostettiin myös pari kattilaa ja kauhaa lisää. Onneksi äijät oli mukana, koska kyllä täälä toi enkuntaito on harvinaisuus. Menee varmaan niin päin, että mun on pakko alkaa oikeasti opettelemaan amharaa, et selviän edes arkipäivän tilanteista. Kun työpäivä loppui, luulin että Salomon heittää mut taas kämpille, mutta tiedossa olikin riksankäytön opettelua! Salomon tuli mun kanssa samalla moporiksalla ja opetti missä jäädä pois ja mitä sanoa, kun osoitteita täälä ei ole. Mun pitää sanoa vaan Shell, Harar Road, niin kuskit tietää mihin jättää. Aamulla pitää sanoa Number one ja näin pääsen melko lähelle toimistoa :D Kämpillä tyttö oli kuin olikin odottamassa. Siivosi ja katsoi kun mä tein ruokaa. Halusi nähdä mitä ja miten teen, että osaa sitten jatkossa tehdä oikein. Onneksi Salomon oli tulkkaamassa, kun tyttö ei puhu englantia oikeastaan ollenkaan ja mun amharan taidot nyt on vielä vähän jäissä! Siinä sitten söin ja loppuillan olin vaan, kun sähkötkin toimi koko illan.

Keskiviikkona olin urhea ja lähdin kasiksi töihin (sain vasta silloin tietää, et työpäivät alkaakin virallisesti jo puol kasi) moporiksalla. ”Number one” ja viisi minuuttia + viisi minuuttia kävelyä ja olin toimistolla. Helppoa! Kyyti maksaa 1 birrin (n.17 birriä on 1€). Aamupäivä meni vaihteeksi mesessä ja facebookissa :) Tehokas työntekijä! Lounaalle tulin kotiin ja tyttö oli tehnyt mulle pastaa ja kastiketta. Maistui ihan hyvälle. Hän pesi myös mun pyykit, kun mä vaan istuin ja luin lehteä pihalla. Voi kauheaa mikä fiilis! Täälä on vaan kuulemma tapana palkata ”palvelija”, koska muuten pidettäisiin kitupiikkinä valkoisena. Loppupäivän olin tehokas; kävin läpi viikko- ja kuukausiraportteja sanatarkasti ja suomensin kaiken mitä en ymmärtänyt ja kävin läpi lyhenteitä mitä raporteissa käytetään. Ja niitähän riittää! Kauheaa tämä YK:n lyhenneslangi. Menee varmaan vuosia, ennen kuin lyhenteitä osaa käyttää oikein. Viiden aikoihin (työpäivät loppuu puoli kuusi) lähdin jälleen Salomonin kanssa keskustaan ostamaan mulle kuulokkeita ja mikkiä, jotta pystyn käyttää skypeä. Onneksi semmoinen kauppa löytyi ja melko halvalla lähti luurit mukaan. Istahdettiin vielä kadunvarsiraflaan juomaan parit kaljat. Olin siellä tietenkin ainut valkoinen ja ainut nainen. Mutta ei ongelmia. Myöhemmin mentiin vielä syömään Salomonin kantapaikkaan, jossa söin ihan ok salaatin. Salomon saatteli mut kotiin kasin aikaan ja lähti itse vielä takaisin samaiseen paikkaan.

Torstaina heräsin jo puoli seiskan aikaan, kun tiesin että toimistolla tulisi olla jo puoli kasi. Edellisen illan pari kaljaa tuntui päässä varmaan taas +30 asteisen yön seurauksena. Lähdin riksalla töihin ja olin paikalla just tasan puoli kasi. Sain tietää heti töihin tultuani, että tänään onkin vain lyhyt työpäivä, koska on uudenvuodenaatto. Täälähän on tosiaan eri kalenterisysteemi kuin meillä Suomessa, ja uusivuosi vaihtuu syyskuussa. Aamupäivän luin Patrickin tuomia lisämatskuja projekteista ja sen lisäksi käytiin Mekonnenin kanssa katsomassa WFP:n ruokavarastoja. Niitä on täälä DD:n alueella 7, käytiin kahdessa. Ruokasäkkejä oli lattiasta kattoon ja varastot oli suuria. Paljon oli USA:n ja Kanadan lahjoittamaa ruokaa! Öljyä, suolaa, sokeria, viljaa, soija-maissisekoitusta…perusjuttuja. Toiselta varastolta oli juuri lähdössä kuljetus Somali-alueelle ja toinen kuljetus HIV/Aids-projektin hyödynsaajille jonnekin päin itä-Etiopiaa. Kahdentoista aikaan Salomon heitti mut kotiin lounaalle ja tyttö oli tehnyt mulle tällä kertaa riisiä ja kastiketta. Olipa vaihtelua ainakin ainaiseen pastan syöntiin verrattuna. Kahdelta menin vielä toimistolle, vaikka suurinosa lopetti työnteon jo silloin uudenvuodenaaton kunniaksi! Mä olin netissä vielä parisen tuntia sadetta paossa (SADETTA!!!) . Darren ja Per palasivat niiden kenttämatkalta jostain päin Somali-aluetta ja sovittiin, että mennään illalla syömään. Tulin riksalla kotiin sateiden välissä ja vuokraisäntä tuli käymään. Sovittiin, että tulevat kantamaan edellisen tyypin kamoja pois sunnuntaina. Kämpillä on tällä hetkellä esim. 3 sänkyä ja kyllä mulle nyt yksi riittää. Naapurin pojat on vieraillut myös useasti, 11v, 7v, ja ehkä 3v. Nuorimmasta en ole kyllä varma, onko se tyttö vai poika, koska sillä on kynsilakkaa :D Illalla kävelin Samrat-hotelliin, jossa tapasin Perin ja Derrylin. Juotiin kaljat ja syötiin pizzat (jossa oli perunaa). Vähän ennen kymppiä he saattelivat mut kotiin, kun oli kuitenkin jo pimeä. Onneksi Samrat on vain 5min kävelymatkan päässä. Kun päästiin kämpille, portti oli lukossa!! Tiesin, että kymmenen jälkeen on tapana päästää vapaaksi vahtikoira, mutta nyt se oli jostain syystä vapautettu jo ennemmin. No onneksi naapurit heräsi ja kuuli meidän huudot, koira saatiin kiinni ja mä pääsin sisälle. Nyt sovittiin, että koiraa ei päästetä irti ennen kymmentä ja jos olen myöhemmin liikkeellä, ilmotan koiran omistajalle.

Tänään nukuin myöhempään ja lähdin melkein samantien toimistolle, vaikka ei olekaan työpäivä. Kämpillä oli jo ysin aikaan +33, joten tulin tänne kuumimmaksi ajaksi aurinkoa pakoon. Täälä saa kuitenkin olla melkein koska vaan, vissiin vain sunnuntaisin ovet on kiinni. Tänään ajattelin mennä uimaan Samrat-hotelliin ja lisäksi naapurit pyysivät mukaan kahvi-seremoniaan, joka alkaa kuudelta. Täälä on vissiin pakko alkaa juomaan kahvia :)

Palailen ensi viikon puolella, kun olen saanut alkaa tehdä kunnolla töitä ja uudenvuodenjuhlinnatkin on takana. Happy Ethiopian New Year 2002!