Ja kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista :)

Aloitetaanpa khatilla, joka alkaa tulla jo korvista ja nenästä!!! Olen siis pysynyt siitä erossa, vaikka sitä ollaankin kaupattu vähintään pari kertaa viikossa. Khat on siis miedosti huumaava kasvi, jonka lehtiä täälä pureskellaan kuten koko Itä-Afrikassa on tapana. Keniassa puhuttiin mirasta, täälä khatista. Sen pitäisi olla siis miedosti huumaava, mutta kaduilla on välillä sen näköstä jengiä et huh huh! Vihreä lima valuu suusta samalla kun ihmiset on ihan halluissa! Ei mun varmaan saisi kritisoida, kun kyseessä on iankaikkinen tapa, jota suurin osa työkavereistakin harrastaa, mutta kritisoinpa silti. Huono homma on se, että khat on täälä niin tuottavaa, että esim. välillä DD-Harar melkein kaikilla pelloilla tuotetaan khattia. No missäs tuotetaan sitten ruokaa ihmisille ja rehua eläimille? Mun mielestä khat alentaa myös työtehoja, koska sen vuoksi tapana on pitää kahden tunnin lounastauko, jotta miehet ehtivät pureskelemaan lehtiä. Viikonloput ovat kauheimpia, kun huomaa että naiset tekevät edelleen töitä ja hoitavat lapsia, miehet vaan makaavat ja jauhavat lehteä. No tietääpä ainakin, kumpi sukupuoli tätäkin yhteiskuntaa oikeasti pyörittää!
Kaikkea mä täälä ehdinkin ajatella :) Seuraavassa lisäksi joitain viimeisen viikon tapahtumia…
Viime viikon maanantai oli vaihteeksi juhlapyhä, joten toimistokaan ei virallisesti ollut auki. Tällä kertaa vapaata saatiin Ramadanin loppumisen takia! No, toimistolle oli silti pakko mennä, kun ei kuumuuden takia kotonakaan pystynyt olla. Oli siellä muitakin hommissa, varsinkin meidän huone oli hyvin edustettuna kun paikalla oli Daryll, Genet ja minä. Pelle lähti Addikseen aamulla, toivottavasti vähän paremmassa hapessa kuin mitä mä tulin töihin :) Oon huomannut nyt sen, että täälä ei vaan yksinkertaisesti voi juoda enempää kuin 3 kaljaa. Neljäs on jo kohtalokas! Hararissa/Addiksessa ei mitään ongelmaa, täälä seuraavana päivänä varma migreeni. Mutta, maanantai kului onneksi ihan mukavasti, kun yksi Daryllin työkaveri tuli käymään Kebrideyahsta, Etiopian Somali-alueelta. Oli mielenkiintoista kuulla millaista työ siellä on. Liikkumista on rajoitettu ja muutenkin saa olla varuillaan kokoajan. Tyyppi oli Dire Dawasta ihan onnessaan, kun kaikki oli kuulemma niin hienoa ja isoa! Näytettiin tyypille myös rekat, jotka ovat pääkadun varressa täynnä kameleita joka päivä. Kameleiden jalat sidotaan ja ne kuljetetaan myytäviksi Djiboutiin tai Saudi-Arabiaan. Yks päivä näin kun ne puri toisiaan naamaan niin että veri lensi! Ei mikään ihme niissä oloissa. Muutenkin täälä on tosi paljon kameleita, aaseja, vuohia ja jonkun verran lampaita. Hevosia ja lehmiä oon nähnyt vähän. Kissoja ja koiria on onneksi myös jonkun verran, ettei eläinikävä pääse liian pahaksi :) Oon yrittänyt ruokkia kekseillä naapurin kissanpentua, mutta se pelkää vieläkin. Tehtävänä on kesyttää se ennen kotiinlähtöä.
Tiistaina hyvästelin Daryllin ja tuli vähän yksinäinen fiilis. Pääasia on kuitenkin se, että alku täälä on ollut huomattavasti helpompi Pellen&Daryllin takia. On ollut tukea ja turvaa, ja tekemistä! Vaikka en nytkään jää tänne yksin, onhan toimisto ja kaupunki täynnä jengiä, on silti outoa kun ei ole ihmisiä joilla olisi edes suht samanlainen ajatusmaailma ja tietämys asioista. Nooh…Nyt pitää vaan pärjätä :) Tiistaina sain onneksi tietää, että mun olisi mahdollista lähteä mukaan WFP:n ja valtion järjestämään varastonhoitajien koulutukseen (Warehouse Training for the Storekeepers) Harariin ja Asbe Teferiin alkaen keskiviikko-illasta ja päättyen vasta ensi viikon torstaina. Mikäs siinä! Keskiviikkona meillä oli vielä yhteinen turvallisuuskoulutus koko toimistolle, jota tuli pitämään pari tyyppiä Addiksesta. Käsiteltiin kaikkea alkaen autojen ensiapulaukkujen sisällöstä tilanteisiin, joissa työkaveri kuolee miinan räjähdykseen. Oli ihan mielenkiintoista, mutta toivottavasti ei tuu eteen tilanteita, joissa noita oppeja joutuisin oikeasti käyttämään. Opettelin käyttämään myös radiopuhelimia, jotka on kaikissa autoissa. Osaan sit ottaa yhteyttä, jos sattuu onnettomuus ja kuski on loukkaantunut. Semmosta :) Keskiviikkona töiden jälkeen lähdettiin Mekonnenin, kuskin ja Wihabin (töissä valtion maatalousvirastossa) kanssa kohti Hararia. Ei kestänyt matka taaskaan kuin vähän yli tunnin. Päästiin hotellille, joka oli ihan ok, mutta ei mikään erikoinen. Ainakaan torakoita ei ollut niin paljon kuin viime viikonloppuna :D
Torstai ja perjantai meni koulutuksessa. Paikalle oli saapunut siis 50 varastonhoitajaa/päällikköä Itä-Hararghen woredoista. Suurin osa heistä oli kuulemma melko uusia ja ensimmäistä kertaa koulutuksessa. WFP oli vuokrannut kokoustilan keskustassa sijaitsevalta hotellilta, joten puitteet oli ihan ok. Samassa hotellissa oli samaan aikaan kaksi muutakin koulutusta, joten ainakin tietoa ja osaamista yritetään saada täälä eteenpäin. Olin tosi yllättynyt miten innokkaasti ja aktiivisesti ihmiset ottivat osaa koulutukseen. Odotin, että kaikki olisivat nukkuneet (edellisen kokouksen tapaan), mutta tyypit kyseli ja kuunteli todella hyvin. Käytiin läpi mm. varastonhoitajan tehtäviä ja vastuita, tuholaistentorjuntaa, keinoja säilöä ruokaa paremmin, viljan laadun analysointia, varastojen ongelmia jne. Aika maalaisjärjen tasolla mentiin, mutta niin täälä on vissiin tapana. Torstai ja perjantai-ilta meni tutustuessa Mekonnenin kanssa Hararin iltaelämään. Nähtiin yhdessä paikassa myös paikallinen bändi, johon kuului taustanauha, basisti, kiipparisti ja eri laulaja joka biisiin. Huh huh, ihme että on enää kuulo tallella! Käytiin myös parissa ihan kivassa raflassa syömässä. Päivällä tuli syötyä muiden mukana injeraa ja sooseja, niin vatsa kyllä kiitti illalla ”normaalista” ruoasta. Ensin ajattelin, että en saa injerasta mitään vaivoja, niin kuin kuulemma monet saavat, mutta kun sitä joka päivä syö, niin vatsa alkaa olla kuin jalkapallo! Injera valmistetaan käymisteitse ja sen kyllä huomaa!
Lauantaina tehtiin pikapyrähdys takasin DD:an. Mentiin koko porukan voimin tutustumaan ruokavarastoihin, joissa olin kyllä jo ennemminkin käynyt. Porukka oli aivan onnessaan (Ehkä vähän sama kun Ylijoen kyläkaupan vanha porukka vietäisiin tutustumaan Lontoon Harrodsiin :))! Toki DD:n varastot on isoja ja hyvin hoidettuja kun vertaa niihin kyliin mistä nää koulutettavat tuli. No näkivät ainakin hyviä esimerkkejä ja toivottavasti pitävät omat varastonsakin siistinä.On melko haastavaa hommaa saada varastoitua kaikki ruoka niin, ettei se pilaannu lämpötilavaihtelujen tai tuholaisten vuoksi. Kun päästiin Harariin, pari tyyppiä piti vielä esitelmän siitä, mitä olivat koulutuksessa oppineet. Lopuksi jaettiin päivärahat, 660b (n.40€) per nenä. Kuulemma ihan hyvin, kun vertaa siihen mitä varastonhoitajat muuten ansaitsisivat. Täälä on niin vaikeaa tajuta kuinka vähän nämä ihmiset tienaa. Mm. Wihab halusi vaihtaa halvempaan hotelliin, kun Hotel Tanassa yö maksoi 60b (noin 3,50€).
Sunnuntaina lähdettiin kohti Chiro woredaa, jossa järkättäisiin samanlainen koulutus kaupungissa nimeltä Asbe Teferi. Matka oli aika hieno! Oli mahtavia maisemia. Ajettiin ylämailla melkein kokoajan, joten luontokin oli ihan erilaista. Keltaisia kukkapeltoja ja havumetsiä! Ihan niin kuin Euroopassa olisi ollut. Ajettiin monen pienen kylän läpi ja lapset myivät kukkakimppuja :) Välillä näki varmaan 200km:n päähän ja tuntui kuin olisi ollut lentokoneen kyydissä, kun alas oli niin järkyttävän iso pudotus. Kuva Etiopiasta aavikkomaisena ja tasaisena paikkana on kyllä muuttumassa kovaa vauhtia! Päästiin A.Teferiin, jossa piti mun opaskirjan mukaan asua noin 30 000 ihmistä. No ei todellakaan pitänyt paikkaansa! Väestönkasvu on ollut täälä todella suurta varsinkin viimeisimpien vuosien aikana ja sen kyllä huomaa. Melko ruma ja likainen kaupunki. Liikaa ihmisiä! Meidän hotelli oli onneksi ihan ok, toki huoneet oli sillä puolella missä ravintolakin, joten huoneessa haisi kuolema ja raaka liha, ja musiikki oli niin lujalla, ettei mitään rajaa! Ihmettelen, ettei täälä ole enempää kuuroja ihmisiä. On ihan kiva käydä rafloissa ja baareissa iltaisin, mutta kun ei niissä pysty puhua mitään kun musiikki on niin lujalla. Illalla koitti sitten tilanne, jota oon pelännyt jo viimeiset 12 vuotta! Täälä ei ollut mitään kasvisruokaa! Ei koko kaupungissa! Kierrettiin koko kylä kysellen olisiko missään tarjolla edes spagettia ja tomaattikastiketta, mutta ei! Täälä ei ole vihanneksia ollenkaan, ja jos on, niin niitä käytetään hyvin rajoitetusti. Nää syö vaan lihaa, suurin osa raakana. Lisäksi oli juhlapyhä (Finding of the True Cross) …vaihteeksi…joten kaupat ei ollut auki. Oli pakko myöntyä ja syödä tonnikalaa!!! Huh huh :O Onneksi en inhoa sitä makua, mutta olisi silti kannattanut jättää väliin. Heräsin nimittäin maanantaina huonossa kunnossa! Ajattelin sunnuntaina tonnikalaa syötyäni, ettei siitä nyt voi mitään pahaa aiheutua (muuta kuin henkisesti ;)), mutta taisipa kala olla vanhaa, pistetty lautaselle paskasin sormin tai sit mun elimistö vaan protestoi ja lujaa. Oli kyllä ainut kerta mun koko loppuelämän aikana kun suostun syömään muuta kuin kasvisruokaa. En voinut ymmärtää miten vaikea täälä on tämä ruokaongelma. Ei tälläisiä ongelmia ole ollut ikinä missään! Olihan ruokailu Mongoliassakin välillä vaikeaa, mutta ei tälle ole vetänyt vertojaan mikään. No maanantai meni sitten parantuessa. Makasin hotellihuoneessa (onneksi sain vaihtaa huonetta toiselle puolelle hotellia) enkä tehnyt paljon muuta. Onneksi ei aiheuttanut ruokamyrkytystä (oksentamista&ripulointia), mutta vei kaikki voimat. Huh huh!
Tiistaina oli jo parempi olo, ei toki normaali, mutta elämä voitti. Pääsin taas mukaan koulutukseen, jossa Wihab veti samaa settiä kuin Hararissa. Paikalla oli taa noin 50 tyyppiä Länsi-Harerghen woredoista. Vaikuttivat myös melko aktiivisilta :) Ruokaongelma ratkaistiin niin, että pyydettiin lounaspaikkaa tekemään edes yhtä salaattia ja riisiä, ja pyydettiin säästämään mulle sitä samaa illalliseksikin. Tästä lähtien, jos lähden vielä kentälle, otan mukaan oman keittimen ja ruoat, se on varma. Jos näinkin isossa kaupungissa ei ole mitään ruokaa, niin saas nähdä mikä tilanne on pienimmissä kylissä.
Keskiviikkona oli jo huomattavasti parempi olo. Mentiin koko porukalla tutustumaan CARE-nimisen järjestön ruokavarastolle. Paikka oli ihan jees, mutta pointsit kotiin WFP:lle varastojen siisteydestä ja ruoan määristä. Porukka alkoi myös lämmetä mulle! Sama homma kuin Hararissa, vasta kolmantena päivänä porukka uskalsi tulla juttelemaan. Ehkä syy oli myös siinä, että mä olin ymmärtänyt että näistä tyypeistä ei paljon kukaan puhu englantia, koska sen takia koulutustakaan ei pidetty englanniksi. No sieltä sitä englantia alkoi jostain taas löytymään. Monet miehet puhui, mutta naiset vain ymmärsi, eivät osanneet puhua. Viimeinen kahvitauko meinasi mennä jo ihan överiksi, kun musta ja kaikista koulutukseen osallistuneista piti ottaa valokuvia yksin ja erikseen, teekuppi kädessä ja ilman :) Varsinkin muslimimiehet oli hyvin kiinnostuneita saamaan mun puhelinnumeroa, jouduin valitettavasti kieltäytymään :) Täälä on kyllä hienoa huomata miten muslimit ja kristityt, amharaa ja oromiaa äidinkielenään puhuvat elävät sulassa sovussa. Voi kun sama tilanne olisi joka puolella maata! Illalla mentiin vielä samaan lounaspaikkaan syömään ja päästiin oikeen ”edustustiloihin” syömään johtajattaren kanssa.
Tänään ajettiin takaisin kotiin :) Kodilta tämä DD ainakin tuolta muualta katsoen jo tuntuu! Kahdelta lähden takaisin toimistolle ja niin se rutiini taas alkaa… Maistui muuten pasta aika luksukselta äsken :p
Lopuksi… Mekonnenin kanssa ollaan juteltu paljon Etiopian tilanteesta. Kyllä täälä aika pahalta näyttää, paikallistenkin silmin. Väestönkasvu on aivan uskomatonta! Nyt täälä on 70 miljoonaa ihmistä, 90-luvun alussa ollut noin 40 miljoonaa. Luojan kiitos suurin osa ihmisistä asuu vielä maaseudulla, eivätkä kaikki ole pakkautuneet kaupunkeihin…ainakaan vielä. Etiopiahan on näennäisesti demokratia, mutta ei täälä vapautta ole esim. protestoida tai puhua pahaa hallituksesta. Vakoilijoita on kuulemma paljon, ja hallinnon solvaamisesta häkki heiluu. Hallinnon ongelmat huomaa myös kansalaisjärjestö- ja humanitäärisessä työssä. Ennen tänne tuloa olin luullut, että WFP on vastuussa ruoan jaosta kentällä. No eipä tietenkään, vaan vastuussa on hallitus, WFP vain koordinoi lahjoittajien ja hallituksen välillä. Hallitus on vastuussa kaikesta, aivan kaikesta, eikä siellä näytä olevan kovinkaan paljon kiinnostusta koskien aliravitsemusta jne. Pari viikkoa sitten pääministeri antoi juuri lausunnon, jossa kiisti nälänhädän mahdollisuuden Etiopiassa. Aika uskomatonta, että täälä enää mitkään järjestöt edes toimii kun työ on niin hankalaa. No ehkä juuri kyseinen tilanne saa aikaan sen, ettei kehitysyhteistyötä tekevät halua luovuttaa. Lisäksi oon miettinyt paljon köyhyyttä, kaikilla eri tavoilla. On hämmentävää nähdä samat ihmiset kerjäämässä samassa paikassa päivästä toiseen, yhtä huonossa kunnossa. Mekonnen kertoi, että täälä ihmiset antaa rahaa kerjäläisille ja sen takia kierre ei katkea, eikä luultavasti tule katkeamaankaan. Jos saa ostettua muovipussillisen khattia päivittäin, niin sillähän jo pärjää… Uskon että jos rahantulo loppuisi, olisi ihmisten pakko alkaa keksimään jotain muita keinoja selvitä. Aina voisi edes kiillottaa kenkiä! Tuntuu turhauttavalta katsoa kerjäläisten lapsia, jotka tottuu pienestä pitäen siihen paskaan, mihin heidän vanhemmat ovat tottuneet. Mutta jos hallitus ei pidä tärkeänä sitä, että koulussa olisi esimerkiksi ilmainen ruokailu (tällä saataisiin houkuteltua lapsia kouluun), niin tilanne on kyllä enemmän kuin haastava. Jos varsinkaan naisia ei saada koulutuksen piiriin, on etiopialaisia kohta 100 miljoonaa, eikä siihen mene edes kauaa.
Näistä kirjoituksista voisi häkki heilua jo mullekin, mutta sanonpa silti mielipiteeni. Jos ihmiset ei tiedä, missä täälä oikeasti mennään ja mitkä syyt ongelmien takana oikeasti ovat, on vaikeaa ymmärtää ja auttaa. Harmi vain on se, että tääläkin syyt näyttävät olevan niin syvällä, että muutos on kaukana…ei tokikaan mahdoton. Ei auta menettää toivoa, jos haluaa kokea tämän työn mielekkääksi.
Palailen taas ensi viikolla!