Pitää vissiinkin aloittaa tämä blogi sanomalla, että täälä on ollut viime viikkojen aikana kylmä! Niin ainakin kirjoitettiin viime viikkoiseen raporttiin :) Kylmä täällä siis tarkoittaa vain vähän yli +30 päivisin ja öisin noin pariakymmentä astetta. Mutta on tämä oikeastikin helpottanut niistä alkuviikoista. Nyt alkaa kylmä suihku tuntuakin jo kylmältä eikä hiki virtaa enää samalla lailla. Aamulla oon pitänyt jo ohutta villatakkiakin kun oon päristellyt bajajilla töihin. Ehkä juuri tuon sään takia, tai sitten tauti tarttui jo Suomessa, olin viikon verran kipeä. Toki olin varma, että mulla on lentokoneessa tarttunut sikainfluenssa ja vaikka mikä muu tauti, mutta hengissä ollaan. Kuume ei noussut yli 37,2 kertaakaan ja töissä olin joka päivä. Melko iisisti piti ottaa ja kävin jo paikallisessa apteekissa hakemassa yskänlääkettä. Se kauhea punainen litku karkotti kurkkukivun ja yskän päivässä! Sitä en toki tiedä mitä pullo sisälsi :) Nyt ollaan siis taas kunnossa ja lauantaina olin jo uimassakin.

Toissa viikko meni siis melko rauhallisissa tunnelmissa. Töissä perussettiä ja jonkun verran kiirettä kun samaan aikaan tehtiin viikko- ja kuukausiraportteja. Lauantaina menin jälleen kerran yhden kuskin, Eliaksen, kanssa ajelulle, kun se halusi viedä mut paikkaan, jossa saa DD:n parasta kahvia. Sanoi jo etukäteen, että kyseessä ei ole sitten mikään hieno paikka. Ennen sitä ajettiin kuitenkin Eliaksen kotiin, kun se halusi välttämättä että näen sen kämpän. Elias on ehkä 30v, asuu yksin vanhempiensa naapurissa. Tapasin myös Eliaksen isän, joka puhui sujuvaa italiaa ja sanoi olevansa jo ihan ”Finito!” koska oli 75v. Eliaksen koti oli yksi huone, jossa oli jääkaappi, sänky, tv ja joku kaappi. Semmosia ne näyttää olevan täällä kaikilla, mutta eipä sitä nyt paljon muuta tarvikaan. Sitten ajettiin aika järisyttävälle alueelle, jossa ”kahvio” sijaitsi. Kyseessä oli semmonen perinteinen paikallisten ”kahvio”, jossa istutaan kadunvarressa peltipurkkien päällä ja naiset tarjoilee kahvia termareista. Toki kaikki kupit huuhdotaan samassa vedessä jne, joten olin jo varma että jos ei nyt iske giardia niin ei sitten ikinä. No ei iskenyt ja kahvi oli parasta, mitä olen maistanut! Siinä äijien kanssa istuttiin ja sitten lähdettiin takaisin toimistolle. Muuten viikonloppu meni Pakistanilaisen Janin kanssa, joka oli tosiaan tullut tänne sillä aikaa kun mä olin Suomessa. Jan tietää kaiken elokuvista ja kaikenmaailman sarjoista ja sen kanssa ollaankin kulutettu aikaa nyt katsomalla elokuvia ja mm.Frendien ensimmäistä tuotantokautta. Ollaan käyty myös syömässä intialaista Samratissa varmaan jo 5 kertaa! Ihan hyvä tyyppi tämä Jan. Alkaa vaan jo välillä ahdistaa tämä kulttuurien erilaisuus :) Haluaisin oman, pienen, suomalaisen ystävän tänne aina välillä :)

Viime viikon maanantaina hain vihdoinkin J-P:n lähettämän paketin postista. Meni 6 viikkoa että se saapui perille. Sisältö muuten kunnossa, eikä kirjekuorta oltu vissiin edes avattu, mutta suklaa oli sulanut muodottomaksi :D Posti oli ihan täynnä ruskeita isoja pahvilaatikkoja mitkä näytti olevan lähdössä joka puolelle maailmaa. Tesfaye sanoi niiden olevan täynnä khattia. Tietenkin! Voi olla, ettei ole enää kovin tuoretta kun pääsee perille jenkkeihin tai ausseihin. Kuulin muuten naisesta, joka on tullut miljonääriksi khat-bisneksellä. Sen vuositulot on nyt jotain 9 miljoonaa dollaria, joka on täällä PALJON. Sillä on kuulemma oma lentokone, jolla kuljetetaan khattia mm.Djiboutiin. Tiistai, koko päivä, meni monitorointi/kenttätyyppien kokouksessa. Meitä oli siellä Patrick (pomo), Mohammed ja Mekonnen (program officer & program assistant) ja 6 kenttämonitoroijaa + minä. Käytiin läpi onko tyypit päässyt tälle vuodelle asetettuihin tavoitteisiin mm.kuinka monta päivää on kentällä vietetty ja kuinka monta kertaa mikäkin projekti on monitoroitu ja kuinka monta visiittiä täytyy vielä loppuvuoden aikana tehdä. Ihan hyvin näytti menevän, mutta toki tekemistäkin vielä on. Käytiin läpi myös raportoinnin tasoa ja sovittiin joistain ”pelisäännöistä”, kun yleensä kaikkien kenttämonitoroijien raportit on myöhässä. Kokous päättyi vasta kuudelta illalla ja tyypit sanoi, että tää oli ollut pisin kokous mitä niillä on ikinä ollut. Mutta hyvä niin. Jotkut asiat on täällä vähän niin ja näin, kun mitään selviä sääntöjä ei ole ollut. Oon siitä sanonut Patrickille ja Mohammedille monta kertaa. Katotaan nyt miten homma alkaa luistaa tuon kokouksen jälkeen. Keskiviikkona aloin kartoittaa gradu-juttuja. Tässä on enää kuusi viikkoa jäljellä enkä ole oikeastaan laittanut tikkuakaan ristiin aineistonkeruun kannalta. Nyt kun kenttämonitoroijat oli paikalla niin juttelin niiden kanssa ja päätettiin 3 woredaa, joissa tuun keräämään mun aineiston. Ne on alueita, joissa nälänhätätilanne on tällä hetkellä pahin. Tai no, eihän täällä nälänhädästä puhuta vaan aliravitsemuksesta, mutta kuitenkin. Sinne pitäisi nyt sitten lähteä tekemään haastatteluja ennen kuin palaan kotiin. Taidan ottaa kyllä omat ruoat mukaan!

Loppuviikko meni rauhallisissa merkeissä. Lähettelin vaadittuja raportteja Suomeen ja autoin viikkoraportin teossa. Mun mielestä on niin hienoa, että opintotuella saisin ostettua jo kaksi kamelia! Lampaan saisin jo 15 eurolla, samoin kuin vuohen. Oleellista tietoa, mikä jää päähän kun selvittää joka viikkoisia hintoja. Melkein joka ilta katsottiin Janin kanssa Frendejä kun eipä täällä nyt hirveästi tekemistä ole. Perjantaina ehdotin Djiboutilaiselle Neimalle, että voitaisiin tehdä illalla jotain jos se haluaisi. Oon huomannut että se ei käy oikeastaan missään enkä ole paljon sitä nähnytkään. No se lupasi tulla hakemaan mua perjantaina toimistolta, odotin puoli tuntia, yritin soittaa, odotin ja sitten lähdin. Tyypistä ei kuulunut mitään ennen kuin Jan soitti sille tunnin päästä. Sanoi olleensa kiireinen ja tulee pian. No eipä näkynyt eikä kuulunut koko iltana. Ihme meininkiä! Sanoinkin jo Janille, että jos Suomessa joku käyttäytyisi noin, niin kukaan ei tykkäisi kyseisestä tyypistä. Taitaa olla sama homma kaikkien paikallisten tyyppien kanssa täällä. Tesfayeta mun piti nähdä tiistaina ja sunnuntaina, mutta mitään ei kuulunut kumpanakaan päivänä. En tajua mitä ideaa on siinä, että luvataan nähdä, mutta sitten ei edes ilmoteta ettei pystytäkään tulla. Onneksi Janin kanssa ei ole ollut samaa ongelmaa. Janille on vaan ollut ongelma se, että en puhu omista henk.koht asioistani niin paljon. Loppuviimein meni melkein hermo ja sanoin, että ei me suomalaiset kovin helpolla avauduta tuntemattomille ihmisille. Miten hiljaisuus voi olla niin iso ongelma kaikille ihmisille täällä?

Launtai-illalla mentiin Janin kanssa Bitroon, joka muistutti ehkä eniten baaria niistä paikoista missä oon täällä käynyt. Siellä oli sitten Janin kaksi vanhaa tuttua Oxfamista (brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö) ja istuttiin sitten niiden kanssa. Nora, joka oli kotoisin Filippiineiltä, on ollut täällä 6kk ja Philly, britti, on ollu täällä vuoden. Kutsuivat meidät myös Noran läksiäisiin, jotka on ensi perjantaina. Bistroon tuli myös WFP:n porukkaa ja loppuillasta jäin niiden kanssa, kun Jan lähti Oxfamilaisten kanssa johonkin yökerhoon. Oli ollut kuulemma aika villi meno! Ja Janin ensimmäinen kerta baarissa koko elämän aikana! Onneksi en lähtenyt, WFP:läisten kanssa oli kivaa ja sovittiin että mennään ulos seuraavana lauantainakin. En vaan tiedä oonko kiinnostunut näkemään lisää yökerhoja, kun jo tuo Bistro oli kuulolle melkoinen kokemus. Sunnuntaina kärsin 5 kaljan jälkeisestä olotilasta, mutta lähdettiin silti yhdeltätoista sovitulle kävelykierrokselle Janin kanssa. Mentiin marketille ja otin valokuvia, käveltiin joen toisella puolella ja lopuksi päädyttiin keskustaan. Mentiin lounaalle paikkaan, jossa oon tyyppien nähnyt syövän hampurilaisia. Se ei voi olla huono merkki :) Ja ruokalistalla oli kuin olikin; kasvishampurilainen!!! Arvatkaapa maistuiko hyvältä, vaikka ei se nyt oikeasti ollut edes mikään kovin erikoinen. Siinä syödessä meni sitten viimeinenkin periaate; annoin rahaa kerjäläiselle. Vanha mummo, ehkä 85v, tosi symppiksen näköinen, käveli pöydästä toiseen, ei puhunut mitään, ojensi vaan käden. Mulla oli 3 kolikkoa, jotka oli arvoltaan ehkä 0,75 birriä ja annoin ne tädille kun näköpiirissä ei ollut muita kerjäläisiä. Sain siitä hyvästä mummon siunauksen :) Tän jälkeen en kyllä rahojani jakele, nyt oli vaan pakko. Säälitti ehkä tuo mummo enemmän kuin lapset mitä täällä näkee joka päivä. Illalla käytiin syömässä intialaista ja tavattiin vielä George, joka on Jijigan toimiston logistiikkapäällikkö, Janin vanha tuttu. Lisäksi tavattiin ugandalainen World Health Organization:in tyyppi. On aina kiva kuunnella tuommoisten vanhojen tekijöiden juttuja, kun niillä on niin paljon kokemusta. Ugandalainen oli myös hyvin järkyttynyt siitä kun täällä ei mikään toimi. Ihmetteli sitä, miksi Etiopia yrittää salata kaikki ongelmansa ulkomaailmalta. Täällä on havaittu lähiaikoina mm.koleraa, mutta siitä ei saa puhua sillä nimellä. Lisäksi tautitapausten määrät pitää ”vahvistaa” aina jollain valtionhallinnon tasolla.  Tyyppi sanoi, että tämä on vaikein maa missä on tehnyt töitä. Enkä yhtään ihmettele!

Nyt aloitellaan taas uutta viikkoa. Edessä vielä 6 viikkoa ja sitten paluu kotiin. Pitäisi tämän viikon aikana selvittää, koska pääsen tekemään haastatteluja ym. Odotan kyllä innolla, vaikka en tiedäkään kuinka kaikki tulee onnistumaan.

Ai niin, joudun tänään illalliselle neljän muun valkoihoisen kanssa! Oikein kunnon ekspatti-tapaaminen :D Oxfamin Nora & Philly haluavat esitellä mut jollekin Carolille, joka on täällä vapaaehtoisena opettajana DD:n yliopistolla ja sen lisäksi jollekin Hayleylle, josta mulla ei ole mitään tietoa. Huomaan miten erakkoluonne oon, kun nyt jo stressaan että eihän näiden ihmisten kanssa ole pakko olla joka ilta tästä eteenpäin! Perjantaina aion käydä Noran läksiäisissä, mutta sen jälkeen toivon pääseväni pian kentälle :) No ehkä sitä seuraa kaipaakin, kun Jan lähtee viimeistään keskiviikkona ja sen jäkeen olen taas ”yksin”.

”Kylmä” Dire Dawa kuittaa ja palailee taas jonkun ajan päästä :)