Toissa viikonloppu meni juuri niin kuin olin aavistellut. Chris, joka tiesi hyvinkin, että olisin halunnut mukaan Jijigan reissulle, ei ollut hoitanut asioita kuntoon, enkä päässyt lähtemään matkaan. Sillä hetkellä kun Chris ja Patrick pakkasi autoa ennen lähtöä, meinasi mennä hermo ja kunnolla, mutta eipä se olisi mitään auttanut. No onneksi Jan oli viikonlopun täällä, eli en jäänyt ihan yksin :) Perjantaina katottiin leffaa ja käytiin syömässä Philippan (Oxfam) ja Emman (Mercy Corps) kanssa Samratissa. Olin ihan ymmälläni, kun Emma puhui sujuvaa amharaa ja multa luonnistuu tähän mennessä ehkä max.20 sanaa. No Emma olikin ollut täällä jo puolisentoista vuotta, että ehkä se selitti asian. Lauantaina käytiin uimassa ja illalla syömässä uudessa muslimien kahvilassa, jossa oli vaikka minkälaista kasvisruokaakin. Ensimmäinen vähän ”länsimaalaisen” näköinen kahvila, josta saa mm.pirtelöä ja smoothieta, eikä ollenkaan paikallista ruokaa. Sunnuntai meni toimistolla, kaatosadetta ihaillen ja ilta Frendejä katsellen.

Meidän oli tarkoitus lähteä kentälle jo maanantaina, mutta sain tietää että ei päästäkään lähtemään, kun tiistaina on kokous, jossa kaikkien projektityyppien pitää olla paikalla. Maanantaina ei tapahtunut mitään, mitä nyt käytiin toimiston poikien kanssa kaljalla töiden jälkeen ja Janin kanssa (Dire Dawan parhaalla) pizzalla uudessa kahvilassa. No tiistaina ei sitten ollutkaan mitään kokousta, ja kun ei tiedetty siitä ajoissa, ei päästy lähtemään kentälle tiistainakaan. Sen hetkinen tieto oli, että kokous on siirretty keskiviikolle. Joo just. Tiistai meni kuukausiraporttia tehdessä ja gradujuttuja järkkäillessä. Illalla käytiin Samratissa syömässä Janin ja Philippan kanssa, kun oli Janin viimeinen ilta DD:ssa. Keskiviikkona odotin kokousta taas ihan turhaan, koska nyt se oli siirretty seuraavan viikon maanantaille. Ihme hommaa. Kävin Janin kanssa lounaalla ennen kun se lähti kohti Addista ja lounaan jälkeen tein ABM-taulukkoa kuukausiraporttiin. Oli outo olo, kun Jan ei ollutkaan enää pyytämässä kahvitauolle ja kävelemässä samaa matkaa kotiin. Janille kuuluu kyllä iso kiitos siitä, että on pää pysynyt kasassa taas viimeisen kuukauden ajan. Illalla kävin pitkästä aikaa yksin syömässä ja tulin kotiin pakkailemaan kamoja, koska päästiin lähtemään kentälle vihdoinkin torstaina.

Torstaina lähdettiin kohti Asbe Teferia jo kuudelta aamulla. Lähdin siis Remedanin, joka on yksi 7:stä kenttämonitoroijasta, ja Eliaksen, kuskin, kanssa. Ihan hyviä tyyppejä. Tällä kertaa otin mukaan kaiken! Jopa mun kerosiinikeittimen ja ruoat. Olin varautunut kaikkeen :) Päästiin puolen päivän aikaan perille ja varattiin huoneet hotellista, joka oli huomattavasti mukavampi kuin se viime kertainen, lihalta haiseva, meluisa, hotelli. Hotellin nimi oli Arba Minch ja se sijaitsi sen ravintolan takapihalla, josta sain viime kerralla kasvisruokaa ainoana paikkana koko kaupungista. Huone maksoi 60b, eli vähän alle 3€/yö. Lähdettiin heti huoneiden varauksen jälkeen kohti Miesoa, joka sijaitsee noin 25km Asbe Teferista länteen. Torstaina käytiin vierailulla kolmella eri koululla, koska Remedan on vastuussa Food for Education-nimisestä projektista. Puolivuosittain tulee tehdä haastattelu jokaisella koululla, jossa käydään läpi kaikki oppilasmääristä keittiön ja varastojen kuntoon. Projektissa mukana olevat koulut saavat siis CSB:ta (corn-soya blend), öljyä ja suolaa, jotta voivat ruokkia oppilaansa. Täällä ei tosiaan tunneta käsitettä ’ilmainen kouluruokailu’. Ilmaisella ruoalla yritetään siis houkutella kouluihin lisää oppilaita, mutta myös lisätä oppilaiden aktiivisuutta ja energiatasoa. Oli aika järisyttävää huomata, minkälainen trendi koulujen oppilasmäärissä on. 1.luokan aloittaa suunnilleen sama määrä tyttöjä ja poikia, 2.luokalla tyttöjä on puolet vähemmän kuin poikia, 3.luokalla enintään ¼ ja ylemmillä luokilla noin 5 % tasoa. Onhan tuon ennemminkin tiennyt, mutta nyt kun sen näki käytännössä niin herätti kyllä ajatuksia. Koulut oli lisäksi todella huonossa kunnossa, hyvä kun muutama vääntynyt tuoli ja penkki oli 80 oppilaan luokissa. Ja toki 1 opettaja per luokka. Lounaalla käytiin Mieso townin keskustassa, joka oli kyllä aika järkyttävä, ja niin oli ruokapaikkakin. Yritettiin tilata mulle spagettia ja tomaattikastiketta ja vaikka kuinka monta kertaa varmistettiin asia, niin lopulta sain spagettia ja jauhelihakastiketta. No, kastike sivuun ja spagetit naamaan. Illalla tapasin hotellilla WFP:n porukkaa Jijigasta, jotka oli myös monitorointimatkalla. Sain taas osakseni muslimien ajatusmaailmasta, jossa on ihan normaalia vieläkin ottaa 4 vaimoa. Valitettavasti, ne ei saanut mun päätä kääntymään vieläkään siinä asiassa, että ihmisellä voi olla monia eri kumppaneita :) Ei voi välillä muuta kuin nauraa!

Perjantaina käytiin perinteisellä aamupalalla, jossa söin fulia. Se on linsseistä tehtyä tulista mössöä, jota syödään vaalean leivän kera. Aamupalalla viereisen pöydän mies täytti käsiaseensa lipasta. Lähdettiin taas kohti Miesoa ja muutama muukin, nimittäin kameli, oli matkalla sinne suuntaan. On hieno nähdä melkein sadan kamelin laumoja! Ajettiin saman tien Gulufa-nimiseen kylään, jossa tein ensimmäisen haastattelun 4 kylän päällikön kanssa. Tällä kertaa läsnä oli vain yksi ase ja sekin asetettiin nätisti lattialle haastattelun ajaksi. Haastattelu meni ihan kivasti ja heti alusta asti tajusin, että nyt ollaan huonommalla alueella, kuin missä viimeksi tein haastatteluja. Miesossa on esimerkiksi syksyn sadosta menetetty noin 95 %, joka kertoo aika paljon. Lounaalla käytiin taas samassa paikassa. Olin ajatellut, että ravintolassa pyörivät pojat auttelee keittiössä, mutta ne kerääkin astioita vaan sen takia, että saa syödä sen mitä lautasille jää. Lounaan jälkeen käytiin taas yhdellä koululla ja sen jälkeen ajettiin Gulufan toiselle puolelle, jossa tein seuraavan haastattelun tavallisten kyläläisten kanssa. Tie oli poikki ja jouduttiin kävellä viimeinen kilometri. Saas nähdä, mitä mun aineiston laadusta sanotaan, kun ei niitä haastattelutilanteita pysty hallitsemaan oikein millään tavalla. Olin sanonut, että mielellään haastattelisin 3-4 kyläläistä, mutta hetken päästä paikalla oli vähintään 15 aikuista ja 30 lasta. Siinä sitten haastateltiin ja ihan kivasti meni. Illalla käytiin syömässä hotellin ravintolassa, jossa oli onneksi injeran lisäksi chiroa, linsseistä ja pavuista valmistettua kastiketta.

Lauantaina lähdettiin liikkeelle taas seiskalta. Meidän piti tehdä loput Remedanin haastattelut jossain koululla, mutta yllättäen koko aamu meni etsiessä joitain tyyppejä, odottaessa ja sählätessä. Lopulta ei menty koululle ollenkaan. Oltiin sovittu, että tehdään mun loput haastattelut Husemandera-nimisessä kylässä ja oltiin ilmoitettu sinne että saavutaan kymmenen aikaan. No kymmenen aikaan odotettiin vielä joitain tyyppejä Miesossa ja käskin Remedania soittamaan kylään, että ollaan myöhässä. Remedan vaan nauroi ja sanoi, että ei täällä tunnin myöhästyminen tunnu missään varsinkaan lauantaisin, kun on khat-päivä. No mentiin sitten tunnin myöhässä ja tällä kertaa paikalle saapui 7 miestä, kaikki kylän ”johtajia”. Sen jälkeen halusin haastatella myös naisia ja taas sanoin, että 2-4 olisi sopiva määrä. Paikalle saapui ainakin 10! Puolen päivän aikaan ajettiin takaisin Asbe Teferiin ja loppupäivä olikin sitten vapaata. Lueskelin hotellilla, kun ei nyt juuri huvittanut lähteä jauhamaan khattia äijien kanssa! Illalla kävin Eliaksen makutuomarina farkkukaupoilla ja sitten käytiin vielä syömässä Eliaksen ja Zenebechin kanssa. Zenebech on myös yksi kenttämonitoroija, joka oli Asbe Teferissa sattumalta. Sain myös tietää, että Zenebech on opiskellut 7 vuotta Moskovassa ja puhuu sujuvaa venäjää. Edellinen hallinto on vissiin ihan kunnioitettavasti lähettänyt jengiä opiskelemaan muille maille, esim.Kuubaan ja Venäjälle. Se kertoo aika paljon edellisen hallinnon ideologiasta.

Sunnuntaina lähdettiin kohti kotia. Matka meni ihan mukavasti. Päästiin kotiin ja voi että kun DD:ssa olikin taas kuuma. Iltapäivä menikin sitten Eliaksen vaimon siskon perheen luona, johon mut oli kutsuttu. Siellä jengi jauhoi khattia ja poltti vesipiippua. Istuin siellä kolmisen tuntia ja sen jälkeen, kun kukaan ei puhunut enää mitään vaan mietti vaan omia asioitaan, lähdin pois. Illalla kävin Ras hotellissa syömässä ja huomasin miten täynnä kaikki hotellit oli jo nyt. Tiistaina järjestettäisiin juhla, jossa juhlistetaan Etiopian eri heimoja ja kansoja; Nations’, Nationalities’ & Peoples’ day of Ethiopia. Se on melko uusi juttu, koska tämä vuosi on vasta neljäs kun sitä juhlitaan. Joka vuosi se on jossain kaupungissa ja tänä vuonna Dire Dawassa. Sen takia kaupunki on ollut sekasin jo pari viikkoa, kun talojen julkisivuja on yritetty maalata, samoin kuin suojateitä ja liikenneympyröitä. Kaiken tämän lisäksi, kolmeen risteykseen asennettiin liikennevalot, jotka oikeasti toimii! Arvatkaapa onko ihmiset ollut niistä tympääntyneitä! Liikenne on ihan jumissa keskustassa nykyään, ennen se sujui ihan mallikkaasti. Lisäksi monet ihmiset pitää juhlaa vain nykyisen hallinnon tapana kerätä ääniä ensi vuoden vaaleja ajatellen. Monet on myös sanoneet, että juhlan kulut on aivan järisyttävät! Uskon, että armeijan palkkoihin menee jo saman verran millä rakennettaisiin kaikille DD:n kodittomille talot! Joka kulmalla oli armeijan tyyppejä rynkkyjen kanssa ja helikopterit lensi.

Maanantaina tulin takaisin toimistolle ja huomasin miten tylsää toimistossa istuminen onkin verrattuna kentällä olemiseen. Ei ole ihan mun juttu vissiin tämä 8 tuntia koneella-meininki. Päivä oli melko turha, jotain hommia sain tehtyä koskien gradua. Meseratia ei näkynyt lounaan aikana, joten kokkailin itse. Illalla käytiin Tesfayen kanssa muutamilla, kun ei tiedetä nähdäänkö enää ennen kuin lähden takaisin kotiin. Täällä menee porukka niin ristiin ja rastiin kenttävisiittien takia, että mihinkään ei voi luottaa.

Tiistaina menin normaaliin tapaan toimistolle, mutta kas;  siellä ei ollutkaan ketään muuta. Vaihteeksi informaatio on kulkenut niin hyvin, että tieto vapaapäivästä ei ollut tullut mulle asti. Lähdin siis kotiin päin, matkalla kävin juomassa taas smoothieta ja Samratissa netissä. Ihmisiä oli liikkeellä aivan älyttömästi, mutta muu liikenne oli kielletty. Menin kotiin, odottelin Meseratia, joka ei taaskaan ilmestynyt. Kokkailin siis itse. Kahden aikaan päätin lähteä toimistolle, kun luulin että juhlallisuudet on jo ohi, mutta ei tietenkään. Keskusta oli oikeastaan suljettu, kukaan ei saanut liikkua edes jalan. Siinä odoteltiin sitten muiden ihmisten kanssa yli puoli tuntia ja lopulta saatiin kiertää toiselle puolelle kaupunkia kiertotietä. Tämä kaikki siis sen takia, että pääministeri oli kaupungissa ja jossain vaiheessa menossa lentokentälle.

Eilinen ja tämä päivä on ollut tylsimpiä ikinä. Toimistolla hiljaista, kun kaikki on kentällä, eikä viikkoraporttiakaan voi aloittaa alkuviikosta. Vähän gradujuttuja katsellut ja melkein laskenut aamuja kotiintuloon.

Loppuviikko menee DD:ssa, koska viimeisen kenttävisiitin teen Areban kanssa vasta viimeisellä viikolla kuin olen täällä. Alkuviikosta puhuin kyllä Tilahunin, yksi monitoroijista, kanssa että voisin ehkä mennä hänen mukaan ensi viikolla. Viikonloppuna poikkean ehkä Hararissa ostamassa vähän tuliaisia, muuten perusmeiningeissä. Niin ja huomenna varaan lennon DD:sta Addikseen 25.12!

Amasegönallo! (Tuolta kuulostaa ”Kiitos” amharaksi) Galatoma! (”Kiitos” oromiaksi)